Vollottaja

Nimi Vollottaja "Volle"
rotu, skp suomenpienhevonen, ori
väri, säkä mustanruunikko, 143cm
syntynyt 25.08.2016 FIN > 4v (ikääntyy satunnaisesti)
kasvattaja tuntematon
omistaja rritu. (VRL-14464)
painotus, taso yleispainotteinen; heA/60cm
rekisteritunnus VH17-018-0374
Kesäkuu 2017 kantakirjattu pistein 21 + 18 + 21 + 20 = 80p KTK-I
Maaliskuu 2017 suomenhevosvarsojen laatuarvostelussa palkittu pistein 6.6, 9, 2 + 5, 6.5 + 5, 16 = 50.1 SV-II
Kesäkuu 2017 suomenhevosten laatuarvostelussa palkittu pistein 16 + 17 + 12 + 20 + 7 = 72 SLA-II

Volle on luonteeltaan hyvinkin herkkä, mutta nopeasti oppiva ja sopeutuva orii. Tämän kanssa työskennellessä voi sano ongelmien olevan kosketeltavissa, mutta koskaan ei tahdo mitään pahaa ja kun tekee jotain oikein, tekee sen koko sydämellään.
Hoitotoimenpiteet tuntuvat sujuvan ihan hienosti, kunhan laittaa käytävälle kiinni. Seisoskelee rauhallisena paikoillaan ja odottelee, että hoitaja saa työnsä loppuun. Karsinassa hoitaminen onkin sitten hieman eri juttu sillä tyyppi vauhkoilee minkä jaksaa, mutta kun tyrkkää heinäkasan nenän eteen niin saattaa hetkeksi rauhoittua. Satuloinnissa tai suitsien laitoissa ei olla kohdattu ongelmia, mutta pinteleiden laitto tuntuu olevan välillä ylitse pääsemättömän hankalaa. Täytyy hieman heilutella jalkojaan, varsinkin siinä vaiheessa kun viimeistä kierrosta laitetaan ja aivan varmasti pinteli tipahtaa hoitajan kädestä ja löystyy, niin että on aloitettava alusta.

Ratsastaessa Volle on todella herkkä ja ottaa ratsastajan virheet nopeasti itseensä, tämän vuoksi antaa ratsastajalle hyvin vähän anteeksi. Kulkee kuitenkin hyvin omalla moottorilla ja on vähemmän eteenpäin patistettava monitoimiratsu.
Esteillä vaatii kokenutta kuljettajaa, painaa ajoittain vahvasti kädelle ja suu tuntuma on katoavainen luonnonvara sillointällöin. Toimii kuitenkin jollain tapaa painoavuilla, mutta niiden täytyy olla tarpeeksi selvät. Esteistä innostuu kovasti ja hyppääkin erittäin luontevalla tyylillä, mutta ei kuitenkaan ihan jatkuvasti jaksa olla hyppäämässä.
Sileällä vaatii paljon alkuverryttelyä jäykkyytensä vuoksi ja mitä paremmat lämmittelyt on alla, sen rennompi muoto löytyy. Toimii pienillä ja huomaamattomilla avuilla, joka on eduksi kouluradoilla. Taitaa vähän vaativimpiakin kiemuroita, mutta niistä tehdessä kokonaisuus, alkaa Vollen keskittyminen herpaantua ja työskentely olla hyvin rikkonaista.
Maastoilu on yksin ajoittain hankalaa, sillä Volle haluaisi vain palata kotiin kavereidensa luoksi. Volle nauttii pitkistä ja reippaista maastolenkeistä kaverin kanssa, mutta yksinkin maastoilu onnistuu tarpeeksi kokeneen kuljettajan kanssa.

Lastauksen kanssa ei ole ollut ongelmia, sillä ori tuntuu olevan sen verran utelias ja tietäväinen kaveri. Koppiin kävelee rauhassa ja matkustaa rauhallisesti niin yksin, kuin kaverinkin kanssa. Joskin trailerista pois peruuttaminen on ongelmallista kun hevosille ei ole vielä peruutuspeilejä keksitty.
Kilpailupaikoilla tammat ovat se ykkösjuttu ja täytyyhän niille vähän vinkua sekä näyttää minkänlainen herra Adonis sitä oikein on. Työskentelee hyvin keskittyneen ratsastajan alla, mutta jos ratsastajan keskittyminen herpaantuu on katastrofin ainekset aikalailla valmiina.

Sukutaulu

NÄYTÄ SUKUSELVITYS

i. Vasiliitti tutummin Vallu on lähes poikansa kaltainen lurjus. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tämän kanssa riittää enemmin ja vähemmin. Kilpailee paljon niin este- kuin kouluradoillakin satunnaisin tuloksin.
ii. Sampo ihan tuttujenkin kesken Sampo on täysin päinvastainen luonteensa puolesta kuin poikansa ja pojanpoikansa. Sampo on todella rauhallinen ja pehmomainen ori. Viettelee lokoisia eläkepäiviään, vielä astuen tammoja. Kilpaillut kenttäratsastuksessa satunnaisin tuloksin.
ie. Elviiran Kukka oli luonteeltaan tempperamenttinen, mutta kuitenkin vain hyvää tarkoittava tamma. Elviira kilpaili lähinnä sileällä ja saavutti pienen elämänsä aikana hienoja tuloksia. Laukkailee nyt vihreämmillä niityillä.
e. Jasmiina on kuin jostain prinsessaleffasta oleva kaunis valjakkohevonen. Jasmiinan luonne oli lähes täysi kymppi, jonka toivottiin periytyvän myös Vollelle. Jasmiina kilpaili nuorena valjakkoa, jossa pärjäsi ihan hyvin. Nyttemmin toimittaa emähommia pääsääntöisesti.
ei. Sokkona sai nimensä syntyen ilman toista silmää. Sokko toimii kuitenkin hyvin yhdelläkin silmällä ja on myös kierrellyt kilpakenttiä sijoittuen satunnaisesti. Sokko on laittanut alulle vain yhden varsan, Jasmiinan.
ee. Jaroliini on luonteeltaan arvaamaton, mutta oikeissa käsissä hyvin käsiteltävä. Ei ole koskaan satuttanut ketään tahallaan. Kokenut nuorena kovia mm. lasten käsissä sekä myös aikuisten. Tammalla näkyvät arvet edelleen raipan iskuista.

Jälkeläiset

Syrjän Itkupilli SV-I - s. 15.03.2017
(e. Tohveltaja KTK-II)

Tuiskulan Vaalitantta - s. 01.05.2017
(e. Virilla)

Mollisointu - s. 24.04.2017
(e. Mustaherukka)

Kilpailut

12.05.2017 - Susiraja - NJ; suomenpienhevosorit - 02/12 irtoSERT
47 KRJ- sijoitusta
26.02.2017 - Mandelbacke - KRJ; heA - 01/21
28.02.2017 - Kuuralehto - KRJ Cup; heB - 13/172
04.03.2017 - Chersey - KRJ; heB - 03/22
04.03.2017 - Chersey - KRJ; heA - 01/23
11.03.2017 - Fjellgård - KRJ; heA - 08/100
13.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 05/30
13.03.2017 - Stewart - KRJ; heB - 05/100
14.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 01/30
14.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 01/30
15.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 04/30
15.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 05/30
15.03.2017 - Stewart - KRJ; heB - 07/100
15.03.2017 - Stewart - KRJ; heA - 04/100
16.03.2017 - Haavelaakso - KRJ; heA - 01/60
16.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 03/30
16.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 02/30
17.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 01/30
17.03.2017 - Fjellgård - KRJ; heA - 03/100
18.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 01/30
18.03.2017 - Stewart - KRJ; heB - 06/100
19.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 01/30
21.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 04/30
21.03.2017 - Teilikorpi - KRJ; heA - 02/40
21.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 05/30
22.03.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 04/30
24.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 05/30
25.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 03/30
26.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 04/30
27.03.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 03/30
27.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 02/30
28.03.2017 - Teilikorpi - KRJ; heA - 06/40
28.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 03/30
28.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 02/30
28.03.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 01/30
28.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 01/30
29.03.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 01/30
29.03.2017 - Teilikorpi - KRJ; heA - 02/40
29.03.2017 - Haavelaakso - KRJ; heA - 01/60
30.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 03/30
30.03.2017 - Hukkapuro - KRJ; heA - 04/30
02.04.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 05/30
04.04.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 01/30
05.04.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 04/30
09.04.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 02/30
14.04.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 05/30
19.04.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 05/30
20.04.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 05/30
20.04.2017 - Mörkövaara - KRJ; heA - 01/30


34 ERJ- sijoitusta
02.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 01/30
03.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 04/30
04.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 03/30
07.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 04/30
10.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 01/30
11.03.2017 - Elm Ponies - ERJ; 60cm - 01/30
11.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 02/30
14.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 01/30
15.03.2017 - Bellgrove - ERJ; 60cm - 01/13
15.03.2017 - Bellgrove - ERJ; 60cm - 03/ 13
17.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 01/30
17.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 01/30
18.03.2017 - Kultahuisku - ERJ; 60cm - 04/30
28.03.2017 - Myyränkolo - ERJ; 50cm - 01/27
30.03.2017 - Myyränkolo - ERJ; 50cm - 01/27
30.03.2017 - Myyränkolo - ERJ; 60cm - 02/30
30.03.2017 - KK Bailador - ERJ CUP; 60cm - 05/74
02.04.2017 - Ricota - ERJ; 60cm - 01/08
04.04.2017 - Ricota - ERJ; 60cm - 01/08
30.04.2017 - Harmony - ERJ; 60cm - 02/30
01.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 02/26
03.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 02/27
03.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 05/26
04.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 03/27
07.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 01/30
09.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 03/27
11.05.2017 - Ricota - ERJ; 60cm - 04/30
11.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 02/27
12.05.2017 - Ricota - ERJ; 60cm - 02/30
12.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 04/26
13.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 04/27
13.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 02/26
14.05.2017 - Koistila - ERJ; 60cm - 01/26
15.05.2017 - Ricota - ERJ; 60cm - 04/30
NÄYTÄ PÄIVÄKIRJA

Päiväkirja

kirjoittanut © rritu. 12.05.2017

Harjailin Vollea tallin käytävällä ja valmistelin oria muutenkin päivän näyttelykoitokseen. Siirryimme trailerin luokse, jossa lastasin Vollen ja herra painelikin innoissaan kyytiin kuin tietäen, että jotain jännittävää tapahtuu. Takapuomi ja lastaussilta kiinni, jonka jälkeen lähdimme painelemaan Adinan Ponitilaa kohti. Saavuttuamme perille, nappasin Vollen trailerista ulos ja kiinnitin tämän vielä viimesilauksia varten. Kun ori kiilsi, siirryimme kävelemään näyttelykehää kohti ja pian tulikin kuulutus, että luokkamme alkaa. Kun vihdoin oli meidän vuoro lähteä esittäytymään, Volle alkoi venkoilla eikä olisi millään tahtonut kuunnella minua. Pienten komennusten jälkeen alkoi yhteistyö sujumaan ja selvitimme näyttömme kunnialla. Palkintojenjaon aikana saimme tietää saavamme irtoSERT arvonimen, jonka vuoksi pääsimme vihdoin tähtäämään suomenpienhevoskantakirjaan. Ruusukkeiden jaon aikana Volle päätti aloittaa tammoille huutelemisen ja mahdottoman venkaamisen uudelleen, mutta onneksi oli kokenut palkintojen jakaja, joka ei paljoa pojan pörninöistä hätkähtänyt. Päivän pääteeksi lastasin oriin uudelleen ja lähdimme takaisin kotiin.

NÄYTÄ VALMENNUKSET

Valmennukset

kirjoittanut © Jannica, kouluvalmennus 15.04.2017

Lähtiessäni valmentamaan Vollea ja rritua sateli hiljalleen. Perille päästyäni sade oli kuitenkin jo onneksi lakannut, joten päätimme rohkeasti mennä kentälle. Rritun hypättyä kyytiin he saivat kävellä pitkällä ohjalla muutaman kierroksen vaihtaessamme kuulumiset. Sen jälkeen hän sai ottaa jalustimet kaulalle ja alkaa tehdä istuntaharjoituksia ensin käynnissä ja sitten ravissa. Lopuksi kokeiltiin vielä laukkaa muutama kierros, sekin sujui oikein hyvin ja orilla tuntui olevan kivan pehmeät askeleet. Lopuksi jalustimet sai laskea alas ja teitte vielä laukassa takaosan työskentelyä ympyrällä sekä kulmissa, jossa sait oikein hyvän yhteyden oriin ja kontrolli pysyi, vaikka se hieman innostuikin laukkaamisesta. Vaihdettuanne suuntaa otimme vielä laukkaharjoituksia toiseen suuntaan, joiden jälkeen oli aika lopetella kevyessä ravissa ympyröitä tehden ja tarjota sitten pitkää ohjaa käynteihin.

Webdesign © Shady -- Ulkoasun kuvat © Cherie cc
Tämä on virtuaalihevonen